Mango

READY FOR TROUBLE A WILD THING

S. 29.8.2021

KoiraNet

Sukupuu

12kg / 41cm

Blue merle valkoisin ja tan merkein

Mango on eloisa ja vilkas Saksan tuontini varustettuna ketterällä liikkumisella sekä hienolla työfokuksella. Mangon kanssa harrastamme agilitya. Se on nopea oppimaan ja rakastaa tehdä ihmisen kanssa hommia. Se on myös kovin suoraviivainen suorittaja, aina saa katsoa peiliin, jos ei joku asia onnistu treeneissä! Hän kyllä suorittaa, jos ohjeet on oikeat.

Omille ihmisilleen se on oikea kainaloinen ja tahtoo olla aivan kaikessa messissä. Vieraita kohtaan se on useimmiten melko välinpitämätön, välillä alkuun haukkuu uusia ihmisiä jonkin aikaa etenkin kotipiirissä. Se on kovin mutkaton ottaa mukaan minne tahansa, ja toisten koirien kanssa se tulee yleisesti hyvin juttuun. Lapsiin Mango ei ole tottunut, yksinkertaisesti hän ei ole nähnyt lapsia. Vahtivietti on maltillinen.

Mango on aika loputon virtapankki. Onneksi siihen on kuitenkin asennettu toimiva On-Off -kytkin, ja myös rauhalliset päivät onnistuvat hyvin. Kuitenkin se vaatii tietyn määrän liikuntaa sekä aivotyötä pysyäkseen tyytyväisenä eikä ylimääräinen energia purkaudu sählinkinä kotosalla.

Terveystutkimuset:

  • Lonkat A/A

  • Kyynärät 0/0

  • Olat terveet

  • Polvet 0/0

  • Selkä: LTV0, VA0 (yksi ylimääräinen kylkiluupari)

  • Silmät terveet

  • Sydämen auskultaatio puhdas

  • Täysi hampaisto, saksipurenta

Genetiikka:

  • CMR1 clear

  • CD clear

  • CEA clear

  • prcd-PRA clear

  • HSF4 clear

  • CDDY clear

  • MDR1 clear

  • DM clear

  • HUU clear

  • NAD clear

  • T-box 1 kopio (luonnontöpö)


Tyrni

WESTGROVE VESPA PRIMAVERA

S. 10.1.2020

Tyrni on rakas perheenjäsenemme ja Mangon paras ystävä. Tyrni ei ole jalostuskäytössä.

Valokuvat © 2025 Miina Jansson, käytetty luvalla

Tietosuojaseloste:
 Henkilötietoja käsitellään ainoastaan sähköpostitse tapahtuvien yhteydenottojen hoitamiseksi. Käsiteltäviä tietoja ovat viestissä annetut tiedot, kuten nimi ja sähköpostiosoite. Tietojen käsittely perustuu oikeutettuun etuun vastata yhteydenottoihin. Tiedot poistetaan, kun asia on käsitelty. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille eikä siirretä EU/ETA-alueen ulkopuolelle.
Rekisterinpitäjä: Emma Aalto / Hupskeikkaa, kennelhupskeikkaa@gmail.com 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita